koskaan en oo yhtä paljon feisbuukissa pyörinyt kuin viimeisen kahden tunnin aikana. olen iltavahtimestarina R-talolla (ex tempore) ja tämä työ on yhtä nappuloiden veivaamista. jos minä joskus joutuisin johonkin toimistotyöhön ihan tosissaan, olis tuloksena lähinnä hukattuja tunteja netin syövereissä.

mutta eikö ole hassua, että muusikon töissä ei sille feisbuukille oikeastaan ole aikaa? tai tarkennuksena: harvoin on sellaista tilannetta, että siellä vietetystä ajasta maksetaan (kuten mulle nyt). ja silti - jotkut kehtaavat väittää, että se muusikkous ei ole oikeata työtä. mitämitämitä?

mikä sitten on?

mun haavetyö olisi sellainen, joka ei kuluttaisi paljoa luonnonvaroja, ei tuottaisi mitään idioottityperiä tavaroita, olis ihmisystävällistä ja tärkeätä ja sillä voisi olla jotain merkitystä tässä maailmassa ja ihmiskunnassa.

summaten: taidan olla aika onnekas, kun saan olla tällä musiikin alalla.

nyt kun niitä alan töitä vaan sais...

"marjat on poimittu käsin, minkä jälkeen pakastettu tuulitunnelissa käyttäen -38 asteen loppulämpötilaa"

mun taloyhtiössä on oma talonmies, Mauri.

Mauri asuu A-talossa ja Maurilla on lehtipuhallin, lumilinko ja pienenpieni puskutraktori, jolla voi kasata lunta isoiksi kinoksiksi.

musta tuntuu, että Mauri on aika onnellinen mies.

ostin eilen pakastepuolukoita, kun ite keräämät on syöty. ja mitä ihmettä! puolukkapussi on -siis pelkästään ja silkaksi suomeksi vain- markkinoitu seuraavalla heitolla:

valkeiden öiden maku

MITÄ IHMETTÄ SE ON? 

minusta se ei kuulosta syötävältä. lailla pitäisi kieltää. se on varmaan myrkyllistä. kreisiä tässä hommassa on se, että ei tota pussia ole tehty ulkolaiseen vientiin, koska kielinä jolisevat vain kummatkin kotimaiset. tuo lyyrinen mainoshenkäys on suomalaisia varten väsätty. mutta miksi? kai meistä jokainen jo tavallaan osaa suhtautua valkeisiin öihin? ja puolukoihin? kummatkin hyviä. mutta yhdessä? tulee mieleen turismi.

ihan himmeä väsymys jatkuvasti. onko tässä mitään laitaa? 

sen rinnalla laukkaavat myös hyvät asiat: olen niin kovin siunattu ihmeellisen ihanilla ihmisillä, haastavalla tekemisellä ja sen sellaisella hyvällä. sitä alkaa myös tajuta, miten uskomattoman onnekas on, kun pystyy esimerkiksi kävelemään, syömään, hengittämään - ja kaikkea tätä ihan omatoimisesti.

nyt kuuntelen Tiila Ilkkaa ja inspiroidun.