olen ollut Narsaqissa, Grønlannissa, tasan nelja viikkoa.

tanaan hotellissa oli ensi kertaa suomalaisia, joten pidin heille improvisoidun opastuskierroksen.

ja tajusin samalla, miten kasittamatonta kaikki taalla on.

ja miten tottunut siihen olenkaan!

 

heraan aamulla, menen hotelliin, laitan siivouskaavun paalle, menen aamiaiselle mummojen kanssa (tyokaverini ovat joko mummoja, joilla saattaa olla partaa tai ei, tai hampaat tallella tai ei, tai lukutaito tai ei tai opettajankoulutus tai ei tai sitten teini-ikaisia), sitten toteutan kaiken sen, mita pomoni tanskasta ymmarran. uppoudun tyossani siivoamaan, mutta viela enemman omiin ajatuksiini. olen kuin raskas lautta, joka hitaasti hissautuu rannalta toiselle. ei suurta intohimoa, ei taitoakaan, mutta tekee tyonsa. tyopaivaan kuuluu ajelua autolla ympariinsa pienta kaupunkia siivoasmassa hotellin vierasmajoissa, joissa osassa on mahdotonta hengittaa ja osassa ei. kaytan kellokorttia. syon leipaa lounaaksi, tanskalaiseen tapaan. valilla otan mukaani proteiinipitoista salaattia. niin ei kuulemma kannattaisi tehda, kun ei jaksa, jos syo vain salaattia. en usko parjaavani pelkalla leivalla ja voilla. muut sentaan kuorruttavat smørrebrødinsa lihalla. en ole koskaan elamassani syonyt yhta montaa kananmunaa kuin taalla. kun paasen kotiin, kaytan tietokonetta tai katson televisiosta joko Hercule Poirotia tai Miss Marplea. sitten viimeistaan on kiire kauppaan. taalla on kaksi kauppaa Pilersuisoq ja Brugsen. Brugsenista saa luomuruokaa ja Pilersuisoqista kaikkea pakastimista mehujaihin. siella on myos pankki, pullohuoneen katveessa. minulla on jo grønlantilainen tili, vaikkei siella ole ehka yhtaan rahaa. sen jalkeen tulen kotiin ja laitan ruokaa. kasviskokkausteni jalkeen menen kaymaan ystavieni Kristin (virolainen) ja Louisen (tanskalainen) luona. He ovat oppaina taalla tanskalaisessa seikkailufirmassa. Juomme teeta ja syomme suklaata, noin summattuna. Sitten kavelen ja yritan loytaa uusia aarrepaikkoja - kallionkoloja tai jaavuoria tai kauniita ikkunoita. katselen varikkaita taloja. hammennyn joka kerta tasta kukkien meresta. katselen pyorailevia tyttoja, jotka ovat alkaneet moikata. ovat oppineet ajamaan ilman kasia tana kesana! sitten tulen kotiin ja katson telkkaria kamppikseni Alfredin kanssa, joka on hotellin ravintolan kokki. naljailemme toisillemme kasvis- ja lihansyojien erosta. Alfred tarjoaa kaljaa ja sipseja, mina kasviskeitoksiani. sytytan kynttilat huoneeseeni ja luen ehka hieman. kirjoitan tulitikkuun paivamaaran. menen nukkumaan. herailen yolla toistuvasti, valoon, janoon, vessahataan ja viimeiseksi aina siihen, etta karpasilla on kestit ikkunassani. sitten paiva alkaa uudestaan.

 

mika tassa on kummallista? 

 

kaiken pienuus, kaiken toistuvuus, minkaan silti pysymatta paikoillaan, eika mikaan kauhean pientakaan ole, joka paiva uusia naamoja ja uusia paikkoja. mutta asun vuorien katveessa. jaavuoret katselevat toiselta puolelta. elonpiiri on yhta rantaviivaa. kukkien meri, ihmisten ystavallisyys ja pelottavuus, kauniit lapset, outo kieli. en tieda.

tanaan vietin aikaa itsekseni ja katselin selkarangan muotoista jaavuorta. istuin tihkusateessa ja join grønlantilaisen oluen. en jaksanut sita kokonaan, joten kaadoin sen ymparistotaideteokselleni. siita ehka myohemmin.

 

tassa on ensimmainen kirjelma. muuri on murrettu, tulppa irroitettu, saas nahda mita tasta seuraa.

 

dakuss, eli vi ses eli nahdaan.

vuoden alun tuntumassa kauppakeskus Kampissa Herbalaif-täti iski seurueellemme rasvaprosentin mittaukset ja kauhistuin. olen normaalin ylärajoilla. tättärä sai mut vakuutettua, että menisin ilmaiseen kunnonkartoitukseen läheiseen Herbalaif-pisteeseen. lupauduin harkitsemaan. tällä viikolla tättärä nro 2 sitten soitti ja sovimme, että tulen käymään.

ja kävinkin. kaikki iloisesti moikkasivat astuessani sisään ja tättärä nro 2 tarjosi mulle teetä ja esitelmän. lisäksi vaaka lähetti mun läpi sähkövirtaa ja laski nopsasti, miten paljon mussa on rasvaa, missä kohden se on ja paljonko mun luut painavat jne. en silti ostanut  mitään, koska en usko Herbalaiffiin.

mutta olisin voinut ostaa. koska se nainen oli niin hauras.

en tarkoita tällä sitä, että se olisi ollut pienikokoinen nainen. hän oli aivan normaalikokoinen. ja tavallaan normaalin perus-kokkarin oloinen:  värjätyt hiukset, naisellinen harmaa hörsylävillatakki ja hopeakoruja, joissa lukee jotain tyyliin "All you need is love".

mutta naisen geelatut kynnet olisivat kaivanneet huoltoa. ja yksi niistä oli poissa.

se kosketti mua paljon enemmän kuin sen myyntipuheet. olisin halunnut ostaa siltä härpäkät, jotta se olisi päässyt, jälleenmyyjäraukka, ostamaan itselleen uuden geelatun kynnen, ja ettei mun olisi tarvinnut enää nähdä sitä.

oli vaikeata katsoa sitä kuoren vajavaisuutta, panssarin kyljessä ammottavaa reikää, joka näytti, miten pehmeä ihmisen iho on siellä sisällä. sisusta surulle altis, kroppa rahasta riippuvainen. se on jokaisen ihmisen osa tällä pallolla.

toisen ihmisen kärsimystä on vaikea katsoa. kerjäläiset muistuttavat meitä toisaalta oman hyväosaisuuden arpapelissä käydystä uskomattomasta tuurista ja toisaalta siitä, että minä olen samanlainen, hauras ihminen ja toisista riippuvainen, kaiken tämän hyväosaisuuden alla.

en ostanut Herbalaiffia. suuntasin sen sijaan Ruohonjuureen.

luulen, että onnellisuus on sukua hetkelle. molemmat katoavaisia luonteeltaan. kuin nuuskamuikkuset, niistä täytyy nauttia täysin palkein silloin kun voi. minä hetkenä tahansa saattavat olla jo matkustaneet tiehensä, niin että muisto vain jää.

tänään on onnea. on ollut monena hetkenä.

onnea oli glögi ja viini, onnea oli suklaajäätelö, onnea on elämää punkevat idut idätystornissani, onnea oli munniharppuoppilaani opettama kehorytmi, onnea oli valon ja varjon leikki Valintatalon lastausikkunassa.

onnea on kuulua johonkin. onnea on kaapissa odottava sienikeitto. onnea on mahdollisuus pestä pyykkiä omassa koneessa. onnea on se, että voi puhua murheistaan. onnea on, että onnea voi jakaa, kuten sienikeiton, pesukoneen, murheet, ilot ja lämpimät kädet.

onnea on se, että minun ei tarvitse olla rakastunut ollakseni rakastettu. juuri nyt en kaipaa mitään, koska juuri nyt olen kiitollinen kaikesta, mitä minulle on suotu.

olen taas kipeänä.

se on tietenkin oire jostakin. luultavasti liiasta tekemisestästressaamisesta. ahneudesta.

elämä ei ole ihan balanssissa.

mietin sitä tänään aamulla, kun hengittelin aivan kelpoisasti toisella sieraimellani. toinen taas on niin tukossa, ettei se ilmeisesti avaudu ilman tätä antibioottikuuria, joka poskiontelontulehdusta vastaan taistelemaan määrättiin.

mutta esimerkiksi mun elämässä on liian vähän joitain asioita ja liikaa toisia.

ajattelin ilahduttaa itseäni kirjoittamalla listan sellaisista asioista.

SADETAKIT.

mulla on niitä liikaa. yksi ihminen ei tarvitse neljää sadetakkia. mutta niitä jotenkin tulvii mun elämään. nyt mulla on kaksi lyhyttä sadetakkia ja kaksi pitkää. kaikki kirppareilta ostettuja, tosin puolet niistä on minulle tyrkännyt isoäitini (kuten muustakin omaisuudestani). sain eilen taivaansinisen sadetakin. aion kohta se päällä ajaa ostamaan kaksipuolista teippiä.

PYÖRÄLAUKKU

niitä on ehdottomasti liian vähän, eli ei yhtään.

PYÖRÄN LAMPPU 

ei yhtään. oli ennen, mutta inhosin sitä ja olin onnellinen kun se varastettiin Kokkolassa.

RAKKAUS 

tää on kinkkinen. koska rakkautta on. olisin hullu ja typerä, jos en tajuaisi, että mua on siunattu suurella määrällä rakastavia lähimmäisiä, joita onnekseni myös itse rakastan. mutta missä on

LÄHEISYYS 

tätä enemmän ja isommat lusikat.

AIKA 

haluaisin enemmän tunteja päiviin, kiitos. tai jotenkin ripsakampaa työtahtia itselleni. tai

KYKY SANOA EI 

myös itselle. ongelma ei ole muut, vaan oma ahneus. haluan kaiken ja kaikkea. en osaa päättää yhtään mitään.

SELKEYS 

haluaisin tätä. sit kaikki olis selkeetä.

 

lisäksi haluaisin, että tekisin huoneestani jotenkin oman paikan. nyt se on vain pesä, jossa sekapäinen karhulapsi myllertää kamojensa keskellä. haluaisin vähemmän tavaroita, voisin luopua niistä. haluaisin tehdä omppupaistosta, mieluusti ystäville. haluaisin mennä metsään ja kerätä kauniita lehtiä ja luopua turhista ajatuksista.

en tiedä, olisko elämä siten enempi balanssissa. ehkä. vois vaikka kokeilla.

 

ihmise tekevä kaik semssi kesäasioi. määki aloti täl viikol ja ny me äiti kans olla tääl Savolinnas oikke oopperajuhlil. mut emmä tiä mikä mua koko aja kiussa, ku mää ole koko aikka nii väsyny. mut koht alkka eka kerra elämäs toi vyöhyketerapia ja sen jälkke mä meinan olla pirtte ko joku tirriäisepoikane.

mää ol menos Raumal viikon lopus ja siks täm muka-murre. se tunttu ni kivalt suus.