tanaan hotellissa oli ensi kertaa suomalaisia, joten pidin heille improvisoidun opastuskierroksen.
ja tajusin samalla, miten kasittamatonta kaikki taalla on.
ja miten tottunut siihen olenkaan!
heraan aamulla, menen hotelliin, laitan siivouskaavun paalle, menen aamiaiselle mummojen kanssa (tyokaverini ovat joko mummoja, joilla saattaa olla partaa tai ei, tai hampaat tallella tai ei, tai lukutaito tai ei tai opettajankoulutus tai ei tai sitten teini-ikaisia), sitten toteutan kaiken sen, mita pomoni tanskasta ymmarran. uppoudun tyossani siivoamaan, mutta viela enemman omiin ajatuksiini. olen kuin raskas lautta, joka hitaasti hissautuu rannalta toiselle. ei suurta intohimoa, ei taitoakaan, mutta tekee tyonsa. tyopaivaan kuuluu ajelua autolla ympariinsa pienta kaupunkia siivoasmassa hotellin vierasmajoissa, joissa osassa on mahdotonta hengittaa ja osassa ei. kaytan kellokorttia. syon leipaa lounaaksi, tanskalaiseen tapaan. valilla otan mukaani proteiinipitoista salaattia. niin ei kuulemma kannattaisi tehda, kun ei jaksa, jos syo vain salaattia. en usko parjaavani pelkalla leivalla ja voilla. muut sentaan kuorruttavat smørrebrødinsa lihalla. en ole koskaan elamassani syonyt yhta montaa kananmunaa kuin taalla. kun paasen kotiin, kaytan tietokonetta tai katson televisiosta joko Hercule Poirotia tai Miss Marplea. sitten viimeistaan on kiire kauppaan. taalla on kaksi kauppaa Pilersuisoq ja Brugsen. Brugsenista saa luomuruokaa ja Pilersuisoqista kaikkea pakastimista mehujaihin. siella on myos pankki, pullohuoneen katveessa. minulla on jo grønlantilainen tili, vaikkei siella ole ehka yhtaan rahaa. sen jalkeen tulen kotiin ja laitan ruokaa. kasviskokkausteni jalkeen menen kaymaan ystavieni Kristin (virolainen) ja Louisen (tanskalainen) luona. He ovat oppaina taalla tanskalaisessa seikkailufirmassa. Juomme teeta ja syomme suklaata, noin summattuna. Sitten kavelen ja yritan loytaa uusia aarrepaikkoja - kallionkoloja tai jaavuoria tai kauniita ikkunoita. katselen varikkaita taloja. hammennyn joka kerta tasta kukkien meresta. katselen pyorailevia tyttoja, jotka ovat alkaneet moikata. ovat oppineet ajamaan ilman kasia tana kesana! sitten tulen kotiin ja katson telkkaria kamppikseni Alfredin kanssa, joka on hotellin ravintolan kokki. naljailemme toisillemme kasvis- ja lihansyojien erosta. Alfred tarjoaa kaljaa ja sipseja, mina kasviskeitoksiani. sytytan kynttilat huoneeseeni ja luen ehka hieman. kirjoitan tulitikkuun paivamaaran. menen nukkumaan. herailen yolla toistuvasti, valoon, janoon, vessahataan ja viimeiseksi aina siihen, etta karpasilla on kestit ikkunassani. sitten paiva alkaa uudestaan.
mika tassa on kummallista?
kaiken pienuus, kaiken toistuvuus, minkaan silti pysymatta paikoillaan, eika mikaan kauhean pientakaan ole, joka paiva uusia naamoja ja uusia paikkoja. mutta asun vuorien katveessa. jaavuoret katselevat toiselta puolelta. elonpiiri on yhta rantaviivaa. kukkien meri, ihmisten ystavallisyys ja pelottavuus, kauniit lapset, outo kieli. en tieda.
tanaan vietin aikaa itsekseni ja katselin selkarangan muotoista jaavuorta. istuin tihkusateessa ja join grønlantilaisen oluen. en jaksanut sita kokonaan, joten kaadoin sen ymparistotaideteokselleni. siita ehka myohemmin.
tassa on ensimmainen kirjelma. muuri on murrettu, tulppa irroitettu, saas nahda mita tasta seuraa.
dakuss, eli vi ses eli nahdaan.
]]>ja kävinkin. kaikki iloisesti moikkasivat astuessani sisään ja tättärä nro 2 tarjosi mulle teetä ja esitelmän. lisäksi vaaka lähetti mun läpi sähkövirtaa ja laski nopsasti, miten paljon mussa on rasvaa, missä kohden se on ja paljonko mun luut painavat jne. en silti ostanut mitään, koska en usko Herbalaiffiin.
mutta olisin voinut ostaa. koska se nainen oli niin hauras.
en tarkoita tällä sitä, että se olisi ollut pienikokoinen nainen. hän oli aivan normaalikokoinen. ja tavallaan normaalin perus-kokkarin oloinen: värjätyt hiukset, naisellinen harmaa hörsylävillatakki ja hopeakoruja, joissa lukee jotain tyyliin "All you need is love".
mutta naisen geelatut kynnet olisivat kaivanneet huoltoa. ja yksi niistä oli poissa.
se kosketti mua paljon enemmän kuin sen myyntipuheet. olisin halunnut ostaa siltä härpäkät, jotta se olisi päässyt, jälleenmyyjäraukka, ostamaan itselleen uuden geelatun kynnen, ja ettei mun olisi tarvinnut enää nähdä sitä.
oli vaikeata katsoa sitä kuoren vajavaisuutta, panssarin kyljessä ammottavaa reikää, joka näytti, miten pehmeä ihmisen iho on siellä sisällä. sisusta surulle altis, kroppa rahasta riippuvainen. se on jokaisen ihmisen osa tällä pallolla.
toisen ihmisen kärsimystä on vaikea katsoa. kerjäläiset muistuttavat meitä toisaalta oman hyväosaisuuden arpapelissä käydystä uskomattomasta tuurista ja toisaalta siitä, että minä olen samanlainen, hauras ihminen ja toisista riippuvainen, kaiken tämän hyväosaisuuden alla.
en ostanut Herbalaiffia. suuntasin sen sijaan Ruohonjuureen.
]]>tänään on onnea. on ollut monena hetkenä.
onnea oli glögi ja viini, onnea oli suklaajäätelö, onnea on elämää punkevat idut idätystornissani, onnea oli munniharppuoppilaani opettama kehorytmi, onnea oli valon ja varjon leikki Valintatalon lastausikkunassa.
onnea on kuulua johonkin. onnea on kaapissa odottava sienikeitto. onnea on mahdollisuus pestä pyykkiä omassa koneessa. onnea on se, että voi puhua murheistaan. onnea on, että onnea voi jakaa, kuten sienikeiton, pesukoneen, murheet, ilot ja lämpimät kädet.
onnea on se, että minun ei tarvitse olla rakastunut ollakseni rakastettu. juuri nyt en kaipaa mitään, koska juuri nyt olen kiitollinen kaikesta, mitä minulle on suotu.
]]>se on tietenkin oire jostakin. luultavasti liiasta tekemisestästressaamisesta. ahneudesta.
elämä ei ole ihan balanssissa.
mietin sitä tänään aamulla, kun hengittelin aivan kelpoisasti toisella sieraimellani. toinen taas on niin tukossa, ettei se ilmeisesti avaudu ilman tätä antibioottikuuria, joka poskiontelontulehdusta vastaan taistelemaan määrättiin.
mutta esimerkiksi mun elämässä on liian vähän joitain asioita ja liikaa toisia.
ajattelin ilahduttaa itseäni kirjoittamalla listan sellaisista asioista.
SADETAKIT.
mulla on niitä liikaa. yksi ihminen ei tarvitse neljää sadetakkia. mutta niitä jotenkin tulvii mun elämään. nyt mulla on kaksi lyhyttä sadetakkia ja kaksi pitkää. kaikki kirppareilta ostettuja, tosin puolet niistä on minulle tyrkännyt isoäitini (kuten muustakin omaisuudestani). sain eilen taivaansinisen sadetakin. aion kohta se päällä ajaa ostamaan kaksipuolista teippiä.
PYÖRÄLAUKKU
niitä on ehdottomasti liian vähän, eli ei yhtään.
PYÖRÄN LAMPPU
ei yhtään. oli ennen, mutta inhosin sitä ja olin onnellinen kun se varastettiin Kokkolassa.
RAKKAUS
tää on kinkkinen. koska rakkautta on. olisin hullu ja typerä, jos en tajuaisi, että mua on siunattu suurella määrällä rakastavia lähimmäisiä, joita onnekseni myös itse rakastan. mutta missä on
LÄHEISYYS
tätä enemmän ja isommat lusikat.
AIKA
haluaisin enemmän tunteja päiviin, kiitos. tai jotenkin ripsakampaa työtahtia itselleni. tai
KYKY SANOA EI
myös itselle. ongelma ei ole muut, vaan oma ahneus. haluan kaiken ja kaikkea. en osaa päättää yhtään mitään.
SELKEYS
haluaisin tätä. sit kaikki olis selkeetä.
lisäksi haluaisin, että tekisin huoneestani jotenkin oman paikan. nyt se on vain pesä, jossa sekapäinen karhulapsi myllertää kamojensa keskellä. haluaisin vähemmän tavaroita, voisin luopua niistä. haluaisin tehdä omppupaistosta, mieluusti ystäville. haluaisin mennä metsään ja kerätä kauniita lehtiä ja luopua turhista ajatuksista.
en tiedä, olisko elämä siten enempi balanssissa. ehkä. vois vaikka kokeilla.
]]>
mää ol menos Raumal viikon lopus ja siks täm muka-murre. se tunttu ni kivalt suus.
]]>
jos päästäis irti alaselän jännityksestä ja antautuis tuulen vietäväksi?
luottais siihen, että elämä kantaa?
kun jonkinasteisen sattuman tai johdatuksen alaisia nämä kaikki elämäni hyvät asiat taitavat olla. ihmeitä kaikki tyynni, joita ei voi ihan tajuta. loogista toimintaa, jota ei silti oikein osaa selittää.
että jos sitä vain uskois, että hyvä korjaa satoa ja minullekin käy vielä hyvin, minulle, meille kaikille, juuri nyt, koko ajan.
tarviiko lentämiseen siipiä? ehkä riittää, jos muistaa hengittää.
]]>siellä oli jotenkin erilaista kuin ennen, tai voihan olla, että siellä on aina ollut sellaista, mutta en vain ole tiedostanut sitä kokonaan.
kun siellä oli tehty niistä vaatteista sellaisia kokonaisuuksia, jotka myivät elämäntyyliä. kun ostat tällaisen paidan, se kuuluu vaikka "vintage dreams" -tuoteperheeseen. niissä kuteissa sitten killuu lappunen, jossa parilla sanalla elävöitetään sitä konseptia. vaatteiden vieressä riippuu sitten niihin kuuluvat korut ja hatut ja kengät ja kassalla vielä konseptiin kuuluvat tiskirätit!
kehtaako joku tosissaan ostaa sen koko setin? kuljeskella rannalla valkoinen hellehattu päässä, koruissa ja sandaaleissa, kukkamekossa - ja kääk - tavata toisen IHAN samalla tavalla pukeutuneen? haluaako silloin kadota tiskirättinsä taakse vai tervehtääkö sitä reippaasti samassa kaupassa asioivaa?
eniten mua oikeasti kuitenkin shokeerasi se, että vaikutteita otetaan 1950-luvulta. kyllä mäkin tykkään siitä söpöstelystä ja kukkakuoseista, mutta ehkä enemmän sellaisena mausteena. en kokonaispakettina. se aika kaikkine kauniine mekkoineen ja kotiäidin ohjeineen kertoo mulle siitä, miten naiset piti uudestaan laittaa ruotuun. se vuosikymmen ja noi naisellisuuden ja miehekkyyden ideaalit oli uuden ajan pelkoa. sodan aikana naiset olivat todistaneet kotirintamalla osaavansa hoitaa omien hommiensa lisäksi miestenkin hommat, jotka vain olivat sillä hetkellä posauttelemassa toisiaan pois päiviltä. kun sota loppui, ei enää tiedetty, mihin ne kaikki kätevät naiset olisi laitettu. siispä ajan ilmapiiri, henki, arvot ja kulttuuri tunki ja sitoi naiset kotiin.
ei se tietenkään näin mustavalkoista ole, eikä varmasti näin korostetusti Suomessa, mutta mulle tuo aika edustaa jotakin tällaista.
siitä iskeytyi mieleeni ajatus tämän ajan hengestä. mikä se on? en osaa sanoa. yksi leimaava piirre on kuitenkin ulkonäön korostaminen. tatuoinnit, lävistykset, ripsien pidennykset, rakennekynnet, erilaiset alakulttuurit, joiden yhteisenä tunnusmerkkinä on ennen kaikkea se, miten he pukeutuvat. jos 1950-luvulla ympäröivä kulttuuri henki perhekeskeisyyttä ja sievyyttä pitääkseen sodan traumatisoivat ja toisaalta vapauttaneet ihmiset ruodussa, mitä tämä ulkonäön korostaminen meidän ajassamme on?
niin. ehkä jos meidät pidetään kiireisinä huolehtimassa omasta ulkonäöstämme ja siitä, miten viileiltä ja uskottavilta me vaikutetaan, ei tarvitse pelätä vallankumouksellisia ajatuksia vaikka tästä kestämättömästä talousmallista, jota epätoivoisesti yritämme elää todeksi tällä riistetyllä pallolla, ei tarvitse keskittyä siihen, että meillä ei enää ole mitään oikeata sanottavaa, ei tarvitse toden teolla paneutua siihen, miten äärettömästi saastetta ja jätettä tällä pallolla on ja miten me hukutaan omaan paskaamme, stailattuina jonkun muun toimesta, kengät, hatut, korut ja kukkamekot toisiinsa sointuvina.
]]>
ehkä se on tämä kevät, mikä sykkii suonissa ja huumaa muuten-niin-kuivakan pään ajattelemaan kaipuulla toisen ihmisen ihoa ja tuntua
välillä on suorastaan raamatullinen olo, muistelen lausetta (jostain sananlaskuista tai saarnaajasta tai mistä nyt vain vanhasta testamentista) "ei ole hyvä ihmisen olla yksin"
tunteet usein läikähtävät
se on niiden luonne. läikähdys. kulhollinen hehkuvinta väriä, joka läikähtää kumolleen ja värjää, aurinko läikähtää lattiaan hetkeksi ja hengittää pölyhiukkasia lämmöllä pitkin huonetta
silti on kasvanut niin varautuneeksi, että ei tahtoisi läikähdellä toisiin ihmisiin liikaa. jos läikähtääkin vain hetkeksi, tai mitä jos pysyvästi
ns. kusessa ollaan, kummassakin tapauksessa
]]>
en usko, että tämä on terveellistä.
heräsin viime viikolla joku päivä ensimmäisenä ajatuksena mielessäni maahistahistaa joka on maahisten käyttämä kieli.
siis siinä Harri Patterissa.
]]>